Määräaikaishuolto tehdään aina automerkin oman huolto-ohjelman mukaan. Tyypillisesti siihen kuuluvat öljyn ja öljynsuodattimen vaihdot sekä monet tarkastukset ja muut toimenpiteet autosi huolto-ohjelman mukaisesti.
Yleensä ilmastoinnin huolto ei sisälly määräaikaishuoltoon. Se on erikseen tilattava työ, joka kannattaa teettää määräaikaishuollon yhteydessä.
Ilmastointi kannattaa huoltaa noin parin vuoden välein, jotta jäähdytysteho säilyy ja järjestelmä pysyy kunnossa.
Jos ilmastoinnin edellisestä huollosta on jo yli vuosi, laita rasti lomakkeen kohtaan "Varaan samalla ilmastoinnin huollon" niin asia hoituu huollon yhteydessä. Näin ilmastointi on kunnossa kun sitä taas tarvitaan, etkä joudu ruuhka-aikaan jonottamaan ilmastointihuoltoon.
Mikäli autossasi on huollon tarpeen lisäksi korjattavaa, kerro siitä erikseen huoltoa varatessasi. Näin voimme varautua paremmin varaosien saatavuuteen. Se mahdollistaa, että autosi saadaan samalla käynnillä kuntoon.
Tässä muutama asiaa huollossa, joista et maksa meillä erikseen.
Tuulilasiin pesunestesäiliön täydennys sisältyy meillä huoltoon veloituksetta. Ei siis ole tarpeen miettiä pesunesteen hankkimista tai täyttämistä ennen huoltoa. Myös jäähdytys- ja jarrunesteiden tavanomaiset täydennykset sisältyvät meillä huoltoon ilman eri veloitusta.
Moottoriöljyn ja suodattimen vaihto sisältyy tyypillisesti määräaikaishuollon hintaan.
Muut nesteiden vaihdot veloitetaan erikseen:
Nesteiden vaihto huollon tai korjauksen yhteydessä, esim. vaihteiston öljynvaihto, jäähdytysnesteen vaihto tai jarrunesteen vaihto ja nesteet ovat yleensä erikseen veloitettavia. Näiden säännöllinen vaihto voi kuitenkin pienentää merkittävästi tulevia korjauskuluja.
Sähköautossa ilmastointi tekee paljon enemmän kuin polttomoottoriautossa. Se viilentää ja lämmittää matkustamoa, mutta se vaikuttaa myös akun latautumiseen ja auton toimintamatkaan. Siksi suosittelemme sähköauton ilmastoinnin huoltoa kahden vuoden välein.
Akku toimii parhaiten, kun se ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Kylmällä akulla toimintamatka jää lyhyemmäksi ja akku latautuu hitaammin. Myös kuuma akku rajoittaa latausnopeutta.
Toimiva ilmastointi ja lämmitysjärjestelmä pitää akun sopivassa lämpötilassa. Se mahdollistaa pidemmän toimintamatkan, sujuvamman latauksen ja akku kestää käytössä pidempään.
Jos ilmastointia ei huolleta ajoissa, auton lämpöpumppu ei enää tuota lämpöä tehokkaasti. Silloin akun lämmitys vaihtuu sähkövastuksilla tehtäväksi. Tämä kuluttaa energiaa selvästi lämpöpumppua enemmän, ja toimintamatka lyhenee. Pahimmillaan auton lämmitys lakkaa toimimasta kokonaan juuri pakkasella.
Varaa sähköauton ilmastointihuolto vähintään kahden vuoden.
Se hoituu kätevästi määräaikaishuollon yhteydessä, kun rastit Varaa huolto -lomakkeesta "Varaan samalla ilmastoinnin huollon".
Olemme valtuutettu merkkihuolto, mutta se ei tarkoita, että huoltaisimme vain uusia autoja. Päinvastoin, huollamme mielellämme myös autoja, joiden takuuaika on ohi.
Huollot kannattaa tehdä myös takuuajan päätyttyä säännöllisesti, huolto-ohjelman mukaisesti. Näin varmistat sujuvan autoilun jatkossakin. Huoltojen väliin jättäminen johtaa usein kalliimpiin korjauksiin hiukan myöhemmin.
Tunnemme autosi ja tiedämme millaista huoltoa se kaipaa takuuajan päätyttyä.
Eri merkeillä on muutaman vuoden ikäisille autoille omat kevyemmät huoltopakettinsa. Niissä tehdään perusasiat, jotka pitävät auton kunnossa ja ehkäisevät huollon puutteesta johtuvia vaurioita, mutta hinnat ovat uusien autojen huoltoja edullisemmat.
Kerro lomakkeella auton rekisterinumero ja mittarilukema, niin katsomme mikä paketti sopii sinun autollesi.
Meillä vahva osaaminen myös -80, 90- ja 2000-luvun alkuvuosien autoista.
Huollamme erittäin mielellämme myös näitä jo klassikkoiän saavuttaneita autoja.
Lomakkeella voit tiedustella huoltoaikaa, mutta et voi suoraan varata sitä.
Viestisi saatuamme, ehdotamme sähköpostilla sinulle aikaa, mahdollisimman pitkälle toiveesi mukaan.
Ilmoita mieluinen ajankohta lomakkeella, niin osumme lähemmäs ensimmäisellä yrityksellä.
Kiireellisessä asiassa kannattaa käydä meillä paikan päällä, osoite on Kirjauksentie 2, 11120 Riihimäki.
Jos autosi ilmastoinnin huollosta on jo yli vuosi niin suosittelemme rastittamaan lomakkeella
"Varaan samalla ilmastoinnin huollon"
(ilmastointihuolto ei sisälly määräaikaishuoltoon)
Mikäli autossasi on huollon tarpeen lisäksi korjattavaa, kerro siitä erikseen huoltoa varatessasi. Näin voimme varautua paremmin varaosien saatavuuteen. Se mahdollistaa, että autosi saadaan samalla käynnillä kuntoon.
Luotettava huoltoliike.
Huolto onnistui nopealla aikataululla.
Osattiin kertoa selkeästi mitä tehdään, kuinka paljon maksaa ja kauan kestää. Ja itse työ tehtiin asianmukaisesti. Kannattaa tulla vähän kauempaakin.

Avoinna
Maanantai 08:00 - 16:30
Tiistai 08:00 - 16:30
Keskiviikko 08:00 - 16:30
Torstai 08:00 - 16:30
Perjantai 08:00 - 16:30
Lauantai suljettu
Sunnuntai suljettu
